Tilaa kaikelle

Asioiden hajoaminen on eräänlaista koetusta ja myös eräänlaista paranemista. Luulemme, että tarkoituksena on läpäistä koe tai voittaa ongelma, mutta totuus on, että asiat eivät oikeasti ratkea. Ne yhdistyvät ja hajoavat. Sitten ne yhdistyvät taas ja hajoavat taas. Se on vain niin. Paraneminen tulee siitä, että annetaan tilaa kaikelle tälle tapahtua: tilaa surulle, helpotukselle, kurjuudelle, ilolle.

Kun ajattelemme, että jokin tuo meille iloa, emme tiedä, mitä todella tapahtuu. Kun ajattelemme, että jokin tuo meille kurjuutta, emme tiedä. Tärkeintä on antaa tilaa tietämättömyydelle. Yritämme tehdä sitä, minkä uskomme auttavan. Mutta emme tiedä. Emme koskaan tiedä, kaadummeko vai nousemmeko pystyyn. Kun pettymys koetaan, emme tiedä, onko se tarinan loppu. Se voi olla vasta suuren seikkailun alku...

Kun asiat hajoavat ja olemme jonkin tietämättömän partaalla, meidän jokaisen testi on pysyä tuolla reunalla eikä jäädä konkreettiseksi. Hengellinen matka ei ole taivaasta ja lopulta jostakin todella mahtavasta paikasta. Itse asiassa juuri tuo tapa katsoa asioita pitää meidät onnettomina. Ajattelu, että voimme löytää pysyvää nautintoa ja välttää kipua, on buddhalaisuudessa samsaraa, toivotonta kierrettä, joka kiertää loputtomasti ja aiheuttaa meille suurta kärsimystä. Buddhan ensimmäinen jalo totuus huomauttaa, että kärsimys on väistämätöntä ihmisille niin kauan kuin uskomme asioiden kestävän – että ne eivät hajoa, että niihin voidaan luottaa tyydyttämään turvallisuudenhalumme. Tästä näkökulmasta katsottuna ainoa aika, jolloin tiedämme, mitä todella tapahtuu, on silloin, kun matto on vedetty pois emmekä löydä paikkaa, johon laskeutua. Käytämme näitä tilanteita joko herättääksemme itsemme tai nukuttaaksemme itsemme. Juuri nyt – juuri siinä hetkessä, kun olemme täysin maattomia – on siemen huolehtia niistä, jotka tarvitsevat huolenpitoamme, löytääksemme hyvyytemme...

Elämä on hyvä opettaja ja hyvä ystävä. Asiat ovat aina muutoksessa, jospa vain ymmärtäisimme sen. Mikään ei koskaan tiivisty sillä tavalla kuin unelmoimme. Epäkeskinen, välitila on ihanteellinen tilanne, jossa emme jää jumiin ja voimme avata sydämemme ja mielemme rajattomasti. Se on hyvin herkkä, ei-aggressiivinen ja avoin olotila.

Pysyä tuossa horjuvuudessa – pysyä särkyneen sydämen, kurnivan vatsan ja toivottomuuden tunteen kanssa – se on todellisen heräämisen tie. Pysyä kiinni epävarmuudessa, oppia rentoutumaan kaaoksen keskellä, oppia olemaan panikoimatta – se on henkinen tie. Taito saada itsemme kiinni, olla lempeästi ja myötätuntoisesti saamaan itsemme kiinni, on soturin tie..."